Mikään ei varmasti ärsytä yhtä paljon kuin juuri uuden, hienon ja kalliin polkupyörän katoaminen varkaiden käsiin heti oston jälkeen. Polkupyörävarkauksia on varmasti mahdoton estää kokonaan, mutta kunnon suojauksella niitä pystytään vähentämään merkittävästi. Varas etsii mieluummin sellaisen kohteen, joka on helpompi varastaa kuin oikeaoppisesti ja tehokkaasti lukittu pyörä.
Pelkästään Tampereella varastettiin vuonna 2001 keskimäärin 2,4 pyörää päivässä ja poliisi selvitti näistä pyörävarkauksista vain 5,3 prosenttia.[1] Vuonna 2005 Oulussa ilmoitettiin 1450 polkupyörävarkautta. Pelkästään keskustan alueelta katosi 560 pyörää. Luku on todellisuudessa vielä suurempi, koska kaikki eivät ilmoita pyörävarkauksista poliisille.[2] Jokainen varmaan tunteekin jonkun, jonka pyörä on varastettu. Pyörävarkaat voivat iskeä niin keskellä kaupunkia kuin omassa kellarin pyörävarastossa. Etenkin opiskelijan lompakkoon pyörävarkaus haukkaa ison loven, ja vielä enemmän harmittaa se, että liikkuminen paikasta toiseen vaikeutuu huomattavasti. Pyörää ei koskaan kannata jättää lukitsematta - ei edes minuutiksi. Vai jättäisitkö itse kadun varteen uuden taulutelevision ihan sillä turvalla että "Ei tässä ole töpseleitä lähellä. Ei sitä kukaan voi katsoa"?
Pääosa pyörävarkauksista keskittyykin kaupunkien keskustaan tai sen välittömään läheisyyteen, josta pyöriä löytyy eniten. Pyörävarkaudet lisääntyvät tasaisesti kesän lähestyessä ja kesä onkin pyörävarkauksien sesonkiaikaa, koska uusia pyöriäkin on tällöin eniten liikenteessä. Vuodenajan lisäksi myös viikonpäivä vaikuttaa varkauksien määrään. Perjantaina tapahtuu eniten pyörävarkauksia, joten pyörän lukitseminen kannattaa muistaa erityisesti silloin. Vähiten pyöriä taas anastetaan keskiviikkoisin.[1]
Polkupyörän oston jälkeen heti ensimmäinen tehtävä on ottaa ylös oman pyörän tunnistetiedot mahdollisen varkauden varalle. Jos et tee tätä heti, unohtuu se takuulla myöhemmin ja silloin onkin usein jo liian myöhäistä. Tärkeimmät tunnistetiedot ovat pyörän merkki, malli, väri, rungon numero sekä muut erityistuntomerkit. Jos ei jostain syystä muista, mitä tulikaan ostettua, kannattaa pyytää tiedot vaikkapa pyöräliikkeestä, josta pyörän osti.
Jos nyt havahdut siihen, ettei sinulla ole runkonumeroa tiedossa, löytyy se yleensä pyöräsi keskiön alta ja helpoiten se selviää kääntämällä pyörä ylösalaisin. Melkeinpä yhtä tärkeää tunnistetietojen selvittämisen ohella on ottaa muutama valokuva pyörästäsi. Varkaus on aina helpompi selvittää, jos tietää mitä on kadonnut ja minkä näköistä pyörää etsii.
Poliisin kanta lukkoon ja lukitustapaan on seuraavanlainen:
"Polkupyörissä kannattaa aina käyttää vakuutusyhtiön hyväksymiä kiinteitä lukkoja tai irtolukkoja. Parasta olisi käyttää molempia ja lukita polkupyörä telineeseen tai pylvääseen. Hyväksytyn irtolukon tunnistaa myyntipakkauksessa olevasta turvakortista."
Polkupyörään tarkoitettuja lukkoja on kahta eri tyyppiä: kiinteästi pyörään kuuluvat/kiinnitettävät lukot ja erikseen ostettavat irtolukot. Irtolukkoja taas on useaa eri tyyppiä: U-lukot, kaapelilukot ja vaijerilukot. Jykevimpiä lukkoja ovat U-lukot, jollaisen hankkiminen on suositeltavaa. Kaapelilukkoa ei yksinään kannata käyttää pyörän lukitsemiseen, mutta sen on hyvä lisä U-lukon lisäksi. Missään nimessä halvinta lukkoa ei kannata ostaa, koska lukoissakin pätee vanha tuttu sananparsi: "Halvalla ei saa hyvää".
Hyvän lukon vaatimuksiin kuuluvat yleensä:
Polkupyöräilijöille tarkoitetut lukot ovat aina kompromisseja näiden vaatimusten välillä. On mahdotonta tehdä kevyttä ja kestävää lukkoa, joka on nopea irrottaa ja vieläpä helppo kantaa. Jos halutaan korostaa pelkkää murtovarmuutta, keveys ja kuljetettavuus kärsivät. Voihan sitä ostaa vaikka halkaisijaltaan 3 senttistä, 500 kiloista teräskettinkiä muutaman metrin, mutta kuka sitä enää kantaa? Olisihan se lähes murtovarmaa ostaa myös 10 kappaletta merkkilukkoja, mutta kuka jaksaisi aina kiinnittää ne polkupyörään? Kun siis ostat lukon polkupyörään, mieti mitä lukolta oikeasti haluat.
Osalla pyöräilijöistä on hieman outo tai väärä käsitys polkupyörän oikeasta lukitustavasta. Polkupyörä pitää aina ja ehdottomasti lukita rungostaan kiinni lyhtypylvääseen, pyörätelineeseen, metalliaitaan tai muuhun kestävään metalliseen rakennelmaan. Irtonaiseen pyörätelineeseen, jota ei ole mitenkään kiinnitetty maahan tai seinään kiinni, ei pyörää ole hyvä kiinnittää, koska tarvittaessa sekin lähtee helposti pyörän kanssa varkaiden mukaan.
Pelkän etupyörän lukitseminen telineeseen ei riitä, koska etupyörä on usein kiinni vain pikalinkulla, jonka voi helposti irrottaa rungosta muutamassa sekunnissa. Tällöin varas voi helposti viedä koko pyörän eturengasta lukuun ottamatta. Myöskään pelkän takapyörän lukitseminen ei riitä, koska senkään irrottaminen ei ole vaikeaa. Takapyörä on rungon jälkeen pyörän kallein osa, joten jos takarengas tarjoaa ainoan tavan lukita polkupyörä huonosti suunniteltuun pyörätelineeseen, tähän pitää sitten tyytyä. Jos mahdollista, pyri kuitenkin välttämään tätä tapaa.
Paras tapa olisikin lukita sekä runko että takapyörä U-lukolla kiinni telineeseen sekä lisäksi etupyörä vaijerilukolla kiinni runkoon ja telineeseen. U-lukko on yleensä tarpeeksi leveä, jotta sen saa rungon satulaputken ja takapyörän vanteen ympäri kiinni telineeseen. Jos U-lukko ei yletä sekä rungon että takapyörän vanteen ympärille, kannattaa kiinnittää runko takahaarukasta, jolloin takapyörää ei saa irti lukkoa tai runkoa rikkomatta. Renkaiden lukitsemiseen käytetty vaijerilukko on myös hyvä kiinnittää rungon lisäksi telineeseen. Kaksi lukkoa parantaa turvallisuutta, koska mikäli varas on erikoistunut juuri yhteen lukoistasi ja saa sen helposti auki, on toinen lukko vielä turvana.
Erityisen tärkeää lukitseminen on uusien maantie-, retki- ja maastopyörien omistajille. Ne ovat erityisesti varkaiden suosiossa. Nämä kalliimmat pyörät jäävät myös useimmiten kateisiin, kun taas halvemmat pyörät saatetaan hylätä käytön jälkeen. Kalliissa pyörissä pitää muistaa lukita myös etu- ja takapyörät, koska ne ovat usein melko kalliita ja siksi varkaiden suosiossa. Pyöräilyä enemmän harrastavien parissa yleinen käytäntö onkin hankkia paremman pyörän rinnalle vanha ja halpa kaupunkipyörä, jonka katoaminen ei ole yhtä suuri takaisku kuin tuhansien eurojen huippupyörän menetys. Toinen hyvä vaihtoehto esimerkiksi työmatkaa varten on viedä töihin ensimmäisellä kerralla todella iso ja raskas lukko, jota säilyttää vain siellä. Turha sitä on edestakaisin rahdata.
Kun katsoo mihin pyöränsä jättää ja milloin, sekä käyttää oikeaa lukkoa/lukkoja ja lukitustapaa, voi olla lähes varma, että pyörä on paikoillaan vielä palatessakin. Jos on kuitenkin vähänkään epävarma asiasta ja haluaa välttämättä tehdä kaikkensa pienentääkseen varkauden todennäköisyyttä, silloin kannattaa harkita polkupyörän turvamerkintää tai turvasirua. Poliisilaitoksilla voidaan maksutta merkitä omaisuuteen turvamerkintä,[3] joka kertoo omistajasta. Merkintä suoritetaan polkupyörän keskiön alle erityisellä kynällä, jolla tavallaan kaiverretaan haluttu merkintä omaisuuteen. Merkintäkoodi koostuu henkilötunnuksesta ja maatunnuksesta, esim. FIN 110272-432A[4].
Poliisin nettisivujen mukaan polkupyöriin merkitään henkilötunnus sen vuoksi, että sen avulla on mahdollista löytää pyörälle omistaja siinä tapauksessa, että pyörä on joutunut vääriin käsiin ja poliisi etsii sille omistajaa. Henkilötunnuksen lisäksi muitakin merkintöjä voidaan tosin tehdä, mutta niistä ei ole sanottavaa hyötyä. Merkitseminen ei estä millään tavalla oman pyörän myyntiä. Merkinnän voi hyvin säilyttää pyörässä, kunhan sen olemassa olosta vain kertoo uudelle omistajalle.[5] Poliisi on ainakin osittain lopettanut polkupyörien turvamerkitsemisen; asia saattaa olla kihlakuntakohtainen [6].
Korsnäsiläinen Scandic Turvamerkintä Oy on pitkään markkinoinut pohjoismaista AWard-turvasirua, joka paljastaa merkityn esineen oikean omistajan vääjäämättä. ID 300-malli on suunniteltu erityisesti pyörien merkitsemistä varten ja periaate on sama kuin lemmikkieläimissä käytetyt turvasirut. Siru on tärinän- ja iskunkestävä. Kolikon kokoisen laitteen mitat ovat 12,8 x 4,8 mm ja lukuetäisyys on noin 18 cm. Kyseessä on passiivinen mikrosiru (RFID-tunniste), joka sisältää omistajan tiedot. Siru on helppo ja nopea asentaa muutamassa minuutissa pyörän runkoon, satulaputken sisälle, jonne sirun pitäisi muovisen pidikkeen perusteella lukittua. Esimerkiksi poliisi voi lukea sirun tiedot erillisellä lukulaitteella, mahdollistaen esineen omistajan jäljittämisen. Nykyisin lukulaitteita on noin neljässäkymmenessä Suomen yhdeksästäkymmenestä kihlakunnasta sekä Vaalimaan tullissa Venäjän rajalla. Ennen pitkää kaikille poliisin tutkinta- ja löytötavaraosastoille tullaan todennäköisesti hankkimaan omat lukulaitteensa. Järjestelmä on käytössä myös kansainvälisesti.
Kun pyörän on merkinnyt ja lähettänyt tiedot rekisteröitäviksi, vastaa Scandic Turvamerkintä Oy kotivakuutuksen omavastuuosuudesta 169 euroon saakka, jos pyörä varastetaan. Scandic Turvamerkintä Oy:n mukaan turvasirua ei voi poistaa. Esineen turvamerkinnästä kertova, varkauden ennaltaehkäisevänä toimiva varoitustarra voidaan tosin raaputtaa irti, mutta ilmaisin pysyy piilossa satulaputken sisällä ja ilmoittaa skannattaessa oikean omistajan. Tuote on Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton hyväksymä. Merkinnän (turvasiru, asennusohjeet, varoitustarra, rekisteröinti) hinta on runsaat 42 euroa ja sisältää siis merkinnän jälkeisen ensimmäisen vuoden nollaomavastuuosuuden 169 euroon saakka. Tämän jälkeen seuraavat 3 vuotta maksavat noin 69 euroa.[7]
Mikä on sitten näiden turvamerkintöjen ja turvasirujen antama suoja varkauksia vastaan? Jos varkauksia ennaltaehkäisevän turvasirun varoitustarra tai näkymättämissä oleva turvamerkintä saa pyörän omistajalle tai sen maksajalle mukavamman ja turvallisemman mielen, suotakoon se hänelle. Kunnon lukkoa ja oikeaoppista lukitustapaa nämä eivät kuitenkaan korvaa. Jos on jo merkinnyt ylös kaikki pyöränsä tuntomerkit ja kuvannut oman pyöränsä, tuskinpa näistä on enää merkittävää apua, kun varkaus on jo tapahtunut. Turvamerkintä on siinä mielessä hyvä, että se on ilmainen, mutta kun Poliisi joutuu yksitellen tarkastamaan jokaisen löytämänsä pyörän turvamerkinnän erikseen, samalla vaivalla se katsoo myös runkonumeron. Runkonumero on sitäpaitsi koneellisesti "painettu" syvälle runkoon, joten sen poistaminen on paljon turvamerkintää hankalampaa.
Oikein suunniteltuna ja käytettynä turvasirua voisi pitää loistavana keksintönä. Nyt se on kuitenkin vain raakile. Vaikka sirua markkinoiva yritys muuta väittääkin, itse siru on melko helppo onkia pätkällä rautalankaa pois satulaputken sisältä. Sirua lukevia erillisiä lukulaitteita on myös käytössä liian vähän, jotta sirusta olisi merkittävää hyötyä. Turvasirun yleistymiseen ei myöskään näytetä tekevän juuri mitään. Kuka on edes kuullut tästä jo 10 vuotta markkinoidusta keksinnöstä? Vakuutusyhtiöt, pyöräliikkeet tai edes jollakin tapaa pyöräilyyn keskittyvät lehdet eivät tunnu noteeraavan tätä mitenkään. Ainut, josta tietoa löytyy on Scandic Turvamerkintä Oy:n internet-sivut, joiden ulkoasu ja tietokin on jo ajastaan jäljessä. Tällainen ei ainakaan ole omiaan herättämään luottamusta laitetta kohtaan. Kaiken lisäksi vain vuodeksi omavastuun 169 euroon asti kattava "vakuutus" ja vieläpä kallis. Nyt tätä ei voi oikein suositella kuin niille, joille siru tuo sielunrauhan perheessä ja joilla on vakuutuksessa suuri omavastuu.
Polkupyörät ovat yleensä kotivakuutuksen piirissä, mutta korvausehdot vaihtelevatkin yhtiöittäin. Kannattaa varmistaa asia sieltä, mistä vakuutuksen ottaa, ettei asia tule myöhemmin yllätyksenä. Ilmeisesti korvauskäytäntö on melko kirjavaa. Kalliimmille pyörille pitää yleensä jo ottaa erillinen vakuutus (pyörä- tai arvotavaravakuutus), koska ne eivät mahdu kotivakuutuksen korvauksen rajoihin (max ≈ 1000 euroa, laajennettu kotivakuutus on sitten erikseen), tällöin hinta on suurin piirtein alle 20 euroa/vuosi.[8] Vakuutus korvaa varkauden, jos pyörä on ollut lukittuna. Lukon ei tarvitse olla mikään vakuutusyhtiöiden hyväksymä lukko. Älkää siis uskoko pyöräkauppiasta, joka yrittää myydä sinulle kalliimman lukon vain sillä perusteella että se on vakuutusyhtiöiden hyväksymä.
Onko yhteiskunnalla sitten minkäänlaista vastuuta polkupyörävarkauksien ehkäisemisessä? Tuntuu vähän siltä, että ketään ei oikeasti asia edes kiinnosta. Se on oma moka, jos pyöräsi varastetaan. Etenkin vakuutusyhtiöiden laimea suhtautuminen pyörävarkauksien vähentämiseksi kummastuttaa. Esimerkiksi Sampo antaa kotivakuutuksesta korvattavissa polkupyörävarkauksissa omavastuun anteeksi, kun asiakkaan vahinkoilmoituksen liitteenä olevassa rikosilmoituksessa on merkintä sirusta.[9] Mikseivät kaikki vakuutusyhtiöt sitten toimisi näin? Suomessa pitäisikin olla viranomainen tai jokin muu luotettava taho, joka ottaisi turvamerkintäjärjestelmien seurannan kunnolla vastuulleen, jolloin järjestelmä olisi valtakunnallisesti aukoton.
Pohjola-yhtiön vanhan julkaisun mukaan vakuutusyhtiöt korvasivat 90 luvun puolivälissä noin 8000 polkupyörää, ja korvaussumma nousi noin 2 miljoonaan euroon.[10] Vakuutusyhtiölle ja vakuutuksenottajille koituukin siis pyörävarkauksista vuosittain jo yhteensä kymmenien miljoonien eurojen lasku. Luulisikin, että koko maan kattavan järjestelmän luominen olisi taloudellisestikin tärkeä hanke. Olisiko tässä tapa nostaa yhtiöiden imagoa?
Polkupyörävarkaudet saataisiin melko hyvin kuriin, kunhan yhteiskunta oikeasti panostaisi niihin edes hivenen rahaa. Autojen pysäköintihalleihin kyllä rahat riittävät, mutta pyöräilijöiltä puuttuvat kunnon lukitusmahdollisuudet ja pyöräparkit. Kunnollisia pyörätelineitä (saati niiden suunnittelijoita) ei oiken tahdo löytyä, tai pyörän lukitseminen niihin kunnolla on hankalaa. Tällöin pyörä on pakko lukita lähimpään lyhtypylvääseen, aitaan, liikennemerkkiin, tolppaan yms. Olisiko myöskään paljon vaaditty, jos perustettaisiin valtion rahoilla jonkinlainen ryhmä tutkimaan ja edistämään pyöräilyä ja tuottamaan informaatiota tavalliselle tallaajille? Ryhmä voisi tutkia varkaudenestolaitteet/-tavat ja lukot, sekä antaisi tulosten perusteella suosituksia. Näin jokaisen ei tarvitsisi aina itse kokeilla samoja asioita.
Myös pyörän ostajan pitää olla valppaana. Pyörän halpa hinta voi johtua siitä, että pyörä on varastettu. Ostajana pitäisikin vaatia kuittia tai muuta todistusta pyörän alkuperästä, etenkin merkillisen halvan pyörän tapauksessa. Näin syödään pyörävarkaiden markkinoita.
Iso merkitys varkauksien estämiseen on myös kaikilla lukittujen polkupyörien läheisyydessä liikkuvilla kansalaisilla. Mikäli näet jonkun ronkkivan lukittua polkupyörää ja touhu näyttää arveluttavalta, pitäisi tähän puuttua. Ainakin pitäisi mennä kysymään, mitä henkilö on tekemässä. Kauppakeskuksissa vartijan kutsuminen paikalle ei ole liioiteltua. Liian moni vain katsoo muualle eikä reagoi asiaan mitenkään, vaikka joku leikkaisi lukkoa rälläkällä (ks. videot). Jos kyseessä olisi oma pyöräsi, varmasti haluaisit, että joku puuttuu sen varastamiseen?
